Blanche Mer´s Pyxis "Pongo"

Pongo, elämäni koira <3

Pongo pentuna, seisomaharjoituksia.

Karvainen, pieni sessu <3

Pongo ja hänen 4 muuta sisarusta on syntynyt 12.9.2013 eli ovat vähän päälle vuoden tällä hetkellä. Mutta nuista neljästä muusta ei sen enempää vaan haluan kertoa Pongosta enemmän.

Kun Pongo syntyi, rakastuin siihen. Se vain oli rakkautta ensisilmäyksellä. Rakastuin sen luonteeseen ja katseeseen. Se vain oli niin sydämmen sulattaja. Halusin heti, että se pentu jäisi meille, mutta äiti meinasi laittaa Ponkkuran sijoitukseen. En antanut periksi. Jossakin vaiheessa äitikin huomasi kuinka komea se pentu oli. Vaikka se olikin todella karvainen pieni pallero, mutta se karva oli pentu karvaa. 

Olemme Pongon kanssa käyneet hirmuita taisteluita läpi. Se on karannut, seikkaillut ankkalassa ja satuttanut niitä, mutta silti sen luone on kultainen. Ei se enään mitään semmoista tee. Päin vastoin. Olemme Pongon kanssa käyneet näyttelyissä pentuluokassa jossa saimme hyvät arvostelut. Se kerta oli ensimmäinen mutta ei viimeinen kerta kehässä kummallakin. Mulla on semmoinen olo, että tästä pennusta tulee jotain suurta vielä tähän koiramaailmaan. Tätä koiraa en tule ikinä unohtamaan vaikka mikä ois. Tän koiran tuun aina muistaan. <3 

Pongo

Minä ja Pongo Oulun näyttelyissä. Leikkisä(?)


Tällä hetkellä olemme Pongon kanssa pienellä tauolla. Harjoittelemme kotona välillä, että miten siellä kehässä/näyttelyissä oikein käyttäydytään että ei pääsisi unohtumaan kummallakaan. Harjoittelemme juoksemista ja seisomista. Kyllä se siitä vielä.


Tällä hetkellä annan Pongon vahvistua rungoltaan, koska ei minulla ole kovinkaan kiire saada Pongoa näyttelyihin. Vahvistan sen takapäätä ja annan turkin kasvaa. Kunhan menemme näyttelyihin seuraavan kerran niin menen hakemaan vain kokemusta enkä mitään muuta. Okei, ammattilaiselta mielipidettä tästä koirasta. Mutta ei minulle ole tärkeintä palkinnot vaan se, että saan kokea tämän koiran kanssa kaikkea kivaa ja saada luottamusta siihen ja, että se saisi luottamusta minuun. Onneksi on talvi tulossa niin Pongoa on helpompi saada vahvistettua. 

Seisomaharjoituksia. 

Välillä tuntuu, että ei vain jaksa mutta se on pakko, koska olen ruvennut tähän hommaan niin tämän minä myös teen. Pongo on kuitenkin minun ja haluan, että sillä on kaikki hyvin. 
Silloin, kun Pongo alkoi keksimään kepposia niin äitistä tuntui, että Pongo voisi lähteä sijoitukseen ja minä annoin siihen luvan. Mutta alkoin katumaan ja itkin, koska pelkäsin, että se oikeasti lähtisi meiltä enkä saisi nähä sitä niin useasti. Mutta onnekseni Pongo rauhottui ja lopetti karkailun. "Huokaus" 

Mä lupaan teille, että kuulette meistä vielä jotain täällä blogin puolella. Tässä oli tämmöinen pieni esittely juttu meistä. 

XoXo Carita