Elokuu 2011

"31.12.2015: Se oli ihan tavallinen päivä, odotimme rakettien ampumista.  Päivä oli muuten ollut hyvä, kunnes näin erään henkilön. Henkilön, joka näytti onnelliselta. Jos saisin valita, että saisiko hän onnea elämään niin en sallisi sitä. En sen jälkeen, mitä hän teki minulle...."

Vuonna 2011 tapahtui jotain, mikä sai minun elämäni sekaisin. Sellaista, mitä en toivoisi muiden kokevan. En ikinä. Tämän tekstin julkaisu helpottaa ehkä oloani. Mutta nyt olen valmis puhumaan tästä ääneen ja kertomaan oman elämän ns. Käänne kohdan.

Se oli elokuussa 2011, kun päätimme myöhään illalla siirtyä exkaverin luo yöksi. Meitä oli 5 tyttöä menossa sinne.. yksi aikuinen vahtimassa. Tämä tuttu mies oli kännissä, mutta kaikki luottivat häneen. Ennen kuin lähdimme hän oli kerennyt nauttimaan pari alkoholi juomaa. Kotonaan jatkoi ryyppäämistä. Me kaikki 5 tyttöä istuttiin sohvalla jonkun aikaa ja katsoimme telkkaria, kunnes tuttu mies ääni käski mennä nukkumaan tai ainakin jo sänkyihin. Tottelimme. Sängyissä höpöttelimme asioista joista pikku tytöt ruukaavat keskustella. Hetken päästä ovelta kuului ääni, mistä huomasi että puhuja oli jo liian kännissä, mutta kuitenkin saatiin selvää. Hän käski ruveta nukkumaan. Tai, jos emme rupea nukkumaan niin hän tulee nukkumaan kanssamme, aloimme nukkumaan. Patja oli huoneen lattialla, joten oletin, että hän rupeaa siihen nukkumaan.

Yöllä heräsin kuitenkin siihen, kun miehen käsi oli yömekkoni hameen alla, alushousujeni sisällä. Säikähdin. En antanut aluksi pelkoni vallata itseäni, kunnes hän otti kädestäni kiinni ja alkoi avata vyötään. Hätäännyin, nousin, siirtyin toiseen huoneeseen herättämään ystävääni ja siskoani. He eivät heränneet. Mutta mies heräsi. Eteisessä törmäsimme ja hän kysyi "Mitä sää tähän aikaan oot hereillä?" Minä vastasin, että tuli kuuma niiin oli pakko nousta. Hän käski mennä takaisin nukkumaan.. Hetken epäröinnin jälkeen kömmin takaisin nukkumaan, mutta päätin siinä vaiheessa, että heti herättyäni lähdemme siskoni kanssa kotiin.

Herättyäni pidin kiinni päätöksestäni ja lähdimme kotiin. Edellis yöstä en maininnut kenellekkään mitään. Kätkin kaiken sisääni. Kunnes oli pakko kertoa jollekkin. En voinut ääneen asiaa kertoa, mutta kertoin kuitenkin. Siskoni käski kertoa äidillemme, mutta en voinut. En ollut siihen valmis. Minua pelotti. Olinhan kuitenkin vasta 11 vuotias pikku likka..
Eräänä iltana tämä k*sipää saapui tontillemme. Olin ulkona juuri juottamassa koiria, kun huomasin hänet. Sekosin. Minua pelotti. Kiersin miehen kaukaa. Juotin koirat loppuun ja menin suoraan sisälle, tärisin. Siinä vaiheessa siskolleni riitti ja hän meni kertomaan äidille, mitä oli tapahtunut. Äiti tuli luokseni ja pyysi minua puhumaan. Hän pakotti minut avautumaan. Kerroin hänelle kaiken, jolloin oloni helpottui, sillä sain jakaa raskasta taakkaa pois. Äiti kertoi isäpuolelle, joka käski miehen poistumaan.

Siitä illasta alkaen, kun mies saapui pihaan ja lähti.. aloimme valmistautua käräjäoikeuteen.
Rikosiloitus tehtiin ensimmäisenä. Sieltä kutsuttiin kuulusteluihin, missä kerroin asiat niin kuin ne oli.
Sosiaaliviranomaiset yrittivät puhua kanssani, mutta se ei auttanut jolloin he ehdottivat minulle ammattilaisen apua, psykologia. En suostunut. Lopuksi menin ammattilaisen puheille, mikä auttoi minua hieman..ja onneksi menin.
Käräjäoikeus päivämäärä tuli, mutta se peruuntui, omasta mielestä huonoista syistä.
Tuli toinen päivämäärä.. en mennyt itse paikanpäälle, vaikka ehkä olisi kannattanut, sillä hävisimme sen.
Käräjäoikeuden lausunnossa kävi mm ilmi se että hävisimme sen. Yksi asia oli se, että äiti EI OLLUT(?!) NÄKEMÄSSÄ TAPAHTUMAA. Ihan niin kuin se olisi tapahtunut, jos äiti olisi ollut paikan päällä..
Noh, olisin voinut tehdä valituksen hoviin, mutta ei. Aika, mitä ootettiin oli vienyt voimia minulta, liikaa.

Mitä tämä tapahtuma on aiheuttanit minulle..?
-Pelkoa humalaisia miehiä kohtaan.
-Itseni satuttamista.
-Liian monia unettomia öitä.
-Traumat
-Voimien menettämistä.
-Pysyvät arvet sisälleni
-Osan kaverin kanssa riitautumista.
-Paheksuvia katseita.

Mutta, olen vahva. Kaiken tämän paskan olen jaksanut. Kiitos ystävieni ja perheeni😭💕 He ovat auttaneet minut tämän yli melkein kokonaan.

Tämä taipale on ollut pitkä, raskas ja kivikkoinen, vienyt voimia. En muista kunnolla aikaa, sillä elin sumussa..mutta ikuisesti tulen muistamaan sen yön ja vihan miestä kohtaan..

Kyllä, olin 11-vuotias silloin.. iso asia pienen tytön elässä. Liian raskasta sen ikäiselle. Ja liian raskasta kaiken ikäisille.

Mitä haluan tuoda esiin tällä? Ainakin sen, että älkää vaijetko asioista vaan puhukaa! Hyväksikäyttö on asia, mistä vaijetaan. Hyväksikäyttäjien nimet pitäisi tuoda julkisuuteen ainakin omasta mielestä.

Itse en miehen nimeä paljasta, sillä en halua rikkoa lakia. Ne tietää henkilön, joille se kuuluu.

En kerro tätä asiaa vaihe vaiheelta, vaan mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästä esille. Jos tämä teksi tavoittaa jonkun, joka on kokenut samanlaista niin minulle voi tulla puhumaan, jos haluaa. Facebookista löytää nimelläni (Carita Heinikoski)..

Pss. Tämä teksti ei ole huomionhakemista. Tämä teksti auttaa osaksi minua pääsemään yli, sillä pääsin kirjoittamaan sen.

Hyvää Tammikuuta blogilaiset. Yritän alkaa taas kirjoittamaan enemmän.
Xoxo Carita